Susanna Maria

Lapsesta saakka näkymätön maailma on ollut minulle tosi.
Kirjoittaminen, musiikki, tanssi ja kuvataide ovat olleet osa minua koko elämäni. 
Taidekoulutus kutsuikin minua ja valmistuin taidemaalariksi Vapaasta Taidekoulusta.
Henkisyys on aina ollut taiteeni perusta ja lähtökohta.
Olemme henkiä kehossa, kokemassa elämää,
ilmentäen sieluamme, oppien vähitellen olemaan rakkaus. 

Kiinnostukseni ihmisen tietoisuutta ja sen parantavia voimavaroja kohtaan  vei minut opiskelemaan useita energeettisiä, tietoisuutta avaavia ja siten koko olemukseen vaikuttavia hoitomuotoja ja lopulta kaikki omaksumani sulautui yhdeksi, muodostui intuitiivinen tapani työskennellä.

Kaikessa, mitä teen, tunnen toimivani kanavana, olevani välittäjä,
oli kyse sitten taiteesta tai työstäni näkijänä, parantajana tai ohjaajana.